Terveisiä Kodin ja Koulun Päivästä!

Pihatalkoita, mediataitoja, musiikkia, yhdessä liikkumista. Kahvilaa, puurohetkiä, nuotioretkiä, ompelutempauksia, arkkitehtuuria ja kotiseutukierroksia. Kierrätystavaramarkkinoita, vuosijuhlia, tupareita, liikenneturvallisuutta..

Kodin ja Koulun Päivän ilon aiheita

”Vuorovaikutus opettajan kanssa oli luontevaa ja arjen toimista virisi hienoja keskusteluja.”

”Perinteet (logo, ulkoasu, ennakkotiedotteet jne.) luovat perinnettä myös koululle. Tapahtuma on vuosi vuodelta elävämpi, kun se tulee tutuksi kaikille.”

”Kun päivä vakiintuu koulun toimintaan, se luo säännöllisen, kivan tavan kohdata kotien ja koulun kesken.”

Rehtorin aamukahvit

”Aion jatkossa järjestää rehtorin aamukahvit säännöllisesti, kokemus oli kaikin puolin positiivinen.”

 

Miksi Kodin ja Koulun Päivä?

Kaikki koulut mukaan!

Kodin ja Koulun Päivä on koulun henkilöstölle, vanhemmille ja oppilaille mainio tilaisuus tutustua, ja samalla tehdä hyviä asioita lasten kouluarjen puolesta. Päivään osallistuu jo yli puolet Suomen peruskouluista.

Ideat kiertämään

”Lauantaikoulupäivämme teemana oli turvallisuus”

”Koulukiusaamisen vastainen päivä”

”Pop Up -koulupäivä”