Konsepti

Kodin ja Koulun Päivää vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Päivään osallistui silloin reilut 400 koulua. Jo seuraavana vuonna koulujen määrä tuplaantui, ja nyt jo yli puolet maamme peruskouluista viettää Kodin ja Koulun Päivää. Moni oppilaitos on kirjannut päivän lukuvuosisuunnitelmaan. Mukana päivän vietossa on myös varhaiskasvatuksen yksiköitä, lukioita ja ammattikouluja. Antamassaan palautteessa koulut ovat toistuvasti antaneet Kodin ja Koulun Päivälle kouluarvosanaksi 9.

Mikä tekee Kodin ja Koulun Päivästä niin suositun?

Tervetuloa meidän kouluun

Päivän idea on yksinkertainen ja osallistuminen helppoa. Järjestetään oman näköinen tapahtuma niistä tarpeista ja toiveista, jotka kumpuavat juuri meidän koulusta. Valtakunnallinen brändi ja taustatyö tukevat kouluja päivän toteuttamisessa, silti kouluilla on vapaus toteuttaa päivää omilla ehdoillaan.

Valtakunnallinen päivä on vuosittain syyskuun viimeinen perjantai. Koulut voivat kuitenkin sijoittaa tapahtuman itselleen parhaaksi katsomaan ajankohtaan. Tärkeintä on myönteinen kohtaaminen, avoin ja houkutteleva tapahtuma, jossa jokainen tuntee olevansa tervetullut. Päivän järjestämiseen on tarjolla valmiita vinkkejä, joita koulut voivat soveltaa vapaasti omassa toimintaympäristössään.

Emme aina tule ajatelleeksi, että koulurakennus voi olla vanhemmille hyvinkin vieras.

Yksi suosituimpia Kodin ja Koulun Päivän teemoja on ollut Rehtorin aamukahvit. Kotiväki ja koulun henkilökunta saattavat nauttia yhteisen aamupuuron ennen työpäivän alkua ja vaihtaa kuulumisia koulun arjesta. Vapaamuotoinen vierailu tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden tutustua kouluun uudessa valossa.

Emme aina tule ajatelleeksi, että koulurakennus voi olla vanhemmille hyvinkin vieras. Oman lapsen arkea on paljon helpompi hahmottaa, kun voi kuvitella hänet tiettyyn ympäristöön. Vanhempia kiinnostaa, miltä nykykoulun ruokalassa näyttää, kuinka opetustiloissa istutaan tai missä välitunteja vietetään? Koulukierroksen voi järjestää vaikka suunnistaen, jolloin opettajat, oppilaat ja vanhemmat pääsevät kisailemaan leikkimielisesti keskenään. Tutustumisretki tarjoaa myös opettajille oivan tilaisuuden kertoa omasta työstään vanhemmille.

Jos koulurakennus on upouusi, voidaan järjestää yhdessä iloiset tupaantuliaiset. Kun kotiväki pääsee mukaan juhlan suunnitteluun ja toteutukseen, he sitoutuvat vahvemmin puolustamaan uutta opinahjoa.

Opitaan ja tehdään yhdessä

Kodin ja Koulun Päivä voi olla myös pihatapahtuma. Kouluissa on järjestetty mm. kierrätysmarkkinoita, harrastemessuja, hyvinvointitapahtumia ja peli-iltoja. Hyvinvointi ja ympäristöteemat tarjoavat rajattomat mahdollisuudet ulkoilmatapahtuman järjestämiseen.

Koulun vanhempien osaamista ja ideoita kannattaa hyödyntää. Toimipisteille ja järjestäjiksi löytyy usein eri alojen taitajia ja ammattilaisia oman kouluyhteisön sisältä. Myös oppilaiden ideoita ja halua osallistua tekijöinä kannattaa tukea. Kodin ja Koulun Päivän suosion salaisuus piileekin juuri siinä, että ohjelma on toiminnallista ja osallistaa läsnäolijoita. Kun aihe on kiinnostava ja yhteisön jäsenillä on tapahtumassa vahva rooli, motivaatio osallistua on suurempi.

Kotiseutu tutuksi

Kodin ja Koulun Päivää voidaan viettää myös luokkayhteisössä. Erityisesti nivelvaiheissa yhteinen tuokio on tärkeä, jotta luokan oppilaat, opettaja ja vanhemmat voivat tutustua toisiinsa. Kokataan vaikka yhdessä eväät kotitalousluokassa tai koulun keittolassa, ja tehdään retki lähiympäristöön. Matkan aikana voidaan tutkia koulumatkalle osuvat liikenteen solmukohdat tai kisailla kotiseututietämyksestä. Geokätköilyäkin on Kodin ja Koulun Päivänä järjestetty. Taipaleen varrella voidaan pysähtyä nauttimaan eväitä ja juttelemaan.

Luontevat kohtaamiset tarjoavat ajan saatossa kaikille osapuolille matalan kynnyksen ottaa asioita puheeksi, vaikeitakin.

Kodin ja Koulun Päivänä rehtori, opettaja, keittäjä, kuraattori, isä, äiti ja lapsen koulukaverit saavat kasvot. Vanhempainillassa on saatettu jo kohdata, mutta rento juttutuokio kasvotusten paljastaa ihmisestä muutakin kuin virallisen roolin. Tutustuessaan kouluun ja sen henkilökuntaan vanhemmat ymmärtävät paremmin koulun arkea ja oman lapsensa roolia yhteisön jäsenenä. Luontevat kohtaamiset tarjoavat ajan saatossa kaikille osapuolille matalan kynnyksen ottaa asioita puheeksi, vaikeitakin.

Lapsen parhaaksi

Kouluissa on oltu yllättyneitä siitä, miten runsain joukoin vanhemmat osallistuvat Kodin ja Koulun Päivän tapahtumiin viettoon. Koulut ovatkin onnistuneet ideoimaan teemoja ja tekemistä, jotka vanhemmat kokevat mielekkäiksi ja hyödyllisiksi sekä oman lapsen, että koko kouluyhteisön kannalta.

Lapsen ja nuoren luottamus kodin ja koulun aikuisiin kasvaa, kun hän näkee heidän toimivan yhdessä.

Vanhemmille ja opettajille tehdyissä kyselyissä on käynyt ilmi, että perinteisten vanhempainiltojen tilalle kaivataan toiminnallisia tapahtumia. Tähän Kodin ja Koulun Päivän on tarkoitus vastata. Parhaimmillaan Kodin ja Koulun Päivä avaa luontevia väyliä pulmien ratkomiseen, vahvistaa ystävyyssuhteita ja ennaltaehkäisee kiusaamista. Lapsen ja nuoren luottamus kodin ja koulun aikuisiin kasvaa, kun hän näkee heidän toimivan yhdessä. Kodin ja Koulun Päivä vahvistaa myös oppilaiden motivaatiota ja kouluviihtyvyyttä.